lauantai 8. maaliskuuta 2014

10. luku: Ajo-opetusta

Seuraavana sunnuntaina kirkon jälkeen Betty oli aikonut keskittyä erääseen kertomukseen, jonka oli luvannut lehteen jo parin viikon kuluttua, mutta Duncan oli eri mieltä. Lounaan jälkeen hän ilmoitti, että oli ajotunnin aika.

Betty ei ollut uskoa korviaan. Hän oli todellakin luullut, että puhe moottoripyörällä ajamisesta oli ollut vain suunsoittoa.

-Totta kai sinä opettelet, Duncan sanoi lujasti. -Ei ole mitään järkeä pitää taloudessa ajokalua, jota et voi tarvittaessa käyttää.

-Ei ole mitään järkeä, että taloudessa ylipäätään on sellainen ajokalu, Betty puuskahti. -Mitä sinä luulet äidin ajattelevan, jos ajan tuollaisella helvetinkoneella Glen Longiin Stuart sivuvaunuun pakattuna!

-Hän on todennäköisesti hyvin iloinen siitä, että saa sinut ja lapsenlapsensa käymään, Duncan tokaisi järkkymättömän rauhallisesti. -Mennään.

-Mihin?

-Nummille. Et sinä pihassa ajamaan opi.

Kuluneina päivinä Betty ei ollut sormenpäällään koskenut tuohon kiiltävään metalliseen hirviöön, saati että olisi suostunut sen kyytiin. Hän koetti vedota kertomukseen, mutta sen ehtisi kuulemma kirjoittaa loppuun illalla, sitten Stuartiin, mutta Ruth vakuutti hoitavansa lasta enemmän kuin mielellään.

Duncan lähti ulos hakemaan pyörää vajasta, jonka oli sille edellisenä iltapäivänä rakentanut, ja käski Bettyn pukeutua ‘järkevästi’. Itse asiassa hän mainitsi jotakin pitkistä housuista, mutta siinä kohtaa Betty ilmoitti, että jos hänen piti kuolla nuorena, se sai sentään tapahtua säädyllisessä naisen asussa.

Ja niin hänen piti kiivetä sivuvaunuun ja kiinnittää pölysuojus. Ruth jäi vilkuttamaan Stuartin kanssa verannalle, kun Duncan käynnisti pyörän ja ohjasi sen portista ulos.

Ensimmäiset minuutit Betty istui silmät kiinni. Jälkikäteen hän ei ollut varma, pelkäsikö enemmän kiihtyvää vauhtia, joka pusersi hänet selkänojaa vasten, vai sitä häpeää, että joku näkisi ja tunnistaisi heidät. Yhden ohikiitävän hetken hän ei voinut olla toivomatta, että Duncan olisi sittenkin säästänyt vähän enemmän ja ostanut heti auton, se olisi ollut aivan toista — mutta tämä oli naurettavaa!

Kun Betty lopulta tohti avata silmänsä, hän hämmästyi tajutessaan heidän olevan jo kaupungin laidalla. Kone oli nopea, sitä ei voinut kieltää. Ja Duncan osasi ajaa, tosiseikka, jota hän oli hiukan epäillyt. Varovasti Betty suoristautui istuimellaan, katseli ympärilleen ja hiukan rentoutui. Talot vilistivät ohi, yhtäkkiä edessä levittäytyivät sinipunervat nummet ja vuorien mustat varjot. Tie ei pahemmin pölissyt viime sateiden jäljiltä, mutta aurinko kurkisti pilven takaa ja säkenöi pyörän metallissa.

Hän oli juuri alkanut melkein nauttia kyydistä, kun Duncan hiljensi ja ajoi tien sivuun.

-Sinun vuorosi, hän sanoi ja sammutti moottorin.

Sen iltapäivän Betty antoi myöhemmin mieluusti vaipua unohduksen yöhön. Hän ei muistanut tunteneensa koskaan aiemmin itseään niin kömpelöksi kuin koettaessaan päästä pyörän satulaan, vaikkeivat villit hevosetkaan olisi saaneet häntä tunnustamaan ääneen, että hän hiljaa mielessään mietti urheiluhousujen hankkimista. Hän ei ollut koskaan ollut niin sekaisin kuin yrittäessään oppia ja ymmärtää Duncanin opastuksella koneen polkimia, vipuja ja mittareita, eikä ollut koskaan pelännyt niin hirvittävästi kuin silloin, kun pyörä lipui eteenpäin, vaikka se tapahtui tuskin kävelyvauhtia.

-Sinulla ei ole mitään hätää, vieressä kävelevä Duncan koetti vakuuttaa. -Et voi kaatua, kun sivuvaunu on kiinni, eikä pyörä voi karata sinulta, kun et vain sekoita kaasua ja jarrua.

Betty mulkaisi miestään, jolla ei ilmeisesti ollut mitään käsitystä näiden kahden toiminnon erottamisen vaikeudesta. Hänen tukkansa oli tuulen tuivertama ja häntä itketti pelosta ja kiukusta.

-Pidetään tauko, Duncan samassa sanoi. -Juodaan teetä.

-Mitä?

-Juodaan teetä. Duncan otti sivuvaunun jalkatilasta kassin, jota Betty ei ollut peloltaan tulomatkalla edes huomannut. -Ruth teki meille vähän voileipiä, kun sinä vaihdoit Stuartin vaippaa.

Niin he nauttivat eväsretkestä keskellä purppuraisia nummia, joilla pilvien varjot vaelsivat. Hetket aivan kahdestaan, kaukana ihmisasutuksesta, ilman huolehtimista kenenkään muun tarpeista, olivat niin harvinaista herkkua, että Betty oli ohikiitävän hetken valmis melkein hyväksymään Duncanin moottorihullutuksen.

Kun sininen hetki valui maan ylle, he palasivat kaupunkiin. Betty ei enää pelännyt sivuvaunun kyydissä eikä muistanut edes hävetä, ennen kuin kömpi kipeytynein lihaksin kyydistä kotipihassa ja tajusi, että keittiön ikkunasta näkyi useita ihmisiä pöydän ympärillä. Yhden mielipuolisen hetken hän ajatteli rouva Dunnin tai jonkun muun kaupungin ahdasmielisimmistä naisista tulleen käymään ja toitottavan kohta Duncanin hullua ostosta koko maailmalle. Mutta samassa hahmot liikkuivat ja Fergus MacDonald ilmestyi Alicen kanssa verannalle.

-Totta se siis on, Fergus nauroi. -Ruth kertoi, mitä te olette tekemässä, ja hyvin ystävällisesti tarjosi meille teetä paluutanne odottaessa, koska kuulemma ei haittaisi, jos talossa olisi silloin lääkäri...

-Fergus, hyvä tavaton sinua, Alice puuskahti ja kiiruhti ottamaan Bettyä käsipuolesta. -Kultaseni, sinä olet aivan jäykistynyt! Ajoitko todella? Millaista se oli? Mennään sisään, jääkööt miehet ihmettelemään leluaan...

Betty ja Alice ehtivät nauttia koko kannullisen Ruthin laittamaa hyvää teetä, ennen kuin Duncan ja Fergus tulivat sisään.

-Aijai, tuollaista pyörää minunkin tekisi mieli, tohtori sanoi. -Miten helppo sillä olisi päästä potilaiden luo!

-Muistaakseni viime talvena jouduit riisumaan hevoset valjaista ja ratsastamaan, kun lumimyrsky oli tukkinut solan ja Grahamien kuopuksella oli kurkunkuristus, Alice muistutti. -Moottoripyörä ei siinä paljon auta. Ja miten sinä kuljettaisit potilaita tarvittaessa?

-Hyvä on, hyvä on! Tohtori kohotti puolustelevasti kätensä ja katsoi häneen. -Mutta saahan mies haaveilla, eikö niin?

Alice punastui ja nousi yhtäkkiä hakemaan lisää maitoa. Betty ja Duncan vilkaisivat toisiinsa, ja edellinen alkoi nopeasti puhua naisyhdistyksen tilaisuudesta sairaalan hyväksi.

7 kommenttia:

  1. Arvasinhan minä, että tuo luonnoton kapistus johtaa uusiin säädyttömyyksiin ;) Eilen jo muistelin, että Kotikunnaan Rillassa jollakulla naisella oli housut, mutta en saanut mieleeni, kellä.
    -Hiiruska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nannyllä on lyhyeksi leikattu tukka ja Madeleine Fraser käyttää housuhametta - olisiko se nyt niin kamalaa, jos Betty hankkisi urheiluhousut? :D (No ehkä se Fort Williamissa olisi.)

      Poista
    2. Olisi Suomessakin tuohon aikaan ollut tavatonta, jos naisella olisi ollut pitkät housut. Minä, 8v.na tyttönä, sain ensimmäiset pitkät housut v 1953. Seinäjoella ei Kansalaiskouluun (Yläkoulu!) voinut mennä vielä 60-luvun puolivälissäkään muuta kuin kai urheilupäivänä.

      Poista
    3. Minun tätini olisi saanut 1940-luvulla hiihtokilpailuihin lainaksi housut, mutta mumma ei antanut laittaa. Eli älkää pelätkö: ei tässä ihan niin moderniksi muututa, että Betty hameesta luopuisi! Hiiruska on vain ihan oikeassa, moottoripyörä herättää kaikenlaisia huolestuttavia ideoita. :)

      Poista
    4. 1910-luvulla poliisi pidätti naisen, joka liikkui Helsingin Esplanadilla housupuvussa. Pitää oikein miettiä mitä konstaapeli Smith tekisi, jos naapurinrouva sellaisen hankkisi... :)

      Poista
  2. Vaikeaa tämä luku päivässä ihmiselle, joka ei malta laskea kirjaa kädestään ennen kun se on loppunut :-D

    Mielenkiintoista myös miettiä miten erilainen maailma on todella ollut Bettyn aikana.

    Naapurin Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttaako yhtään jos sanon, että tämä on välillä vaikeaa minullekin, kun haluaisin jo tietää mitä siitä-ja-siitä juonenkäänteestä pidätte! :)

      Maailma on tosiaan ollut joka suhteessa erilainen. Tietyssä suhteessa helpompi - tietyssä vaikeampi.

      Poista