torstai 13. maaliskuuta 2014

15. luku: Talven valossa

 
Loppiaisen jälkeen talvi tuli toden teolla. Lunta tuiskutti päiväkausia, niin että Duncan kävi aamuin illoin lumitöissä.

-Muistaakseni Fergus määräsi minulle liikuntaa, Duncan sanoi rasituksesta murehtivalle Bettylle hyväntuulisena vaihtaessaan villapuseroaan siistimpiin vaatteisiin kaupan avaamista varten. -En minä enää yski, vaikka hengästynkin.

Talven viikot vierivät pehmeinä kuin lumi, jonka alla koivujen oksat valittivat. Ruth ystävättärineen järjesti näytelmäesityksen Koivurannan keittiön ovella, niin että tarkoin valittu yleisö sai seurata sitä olohuoneen puolelta. Stuart puolestaan alkoi yhä useammin kiivetä pystyasentoon tuolia tai pöytää vasten, vaikka ei vielä aivan ymmärtänyt, miten pääsisi eteenpäin.

Betty itse iloitsi siitä, ettei tällä kertaa pyörtyillyt.

-Tästä odotusajasta minä aion nauttia, hän sanoi Fiona Cameronille aurinkoisena tammikuun lopun päivänä, kun he istuivat teellä keittiön pöydän ääressä. Fiona oli tullut keskustelemaan naisyhdistyksen pääsiäismyyjäisistä, joihin Betty oli luvannut valmistaa pieniä runovihkosia. -Meillä on vihdoin kaikki niin hyvin, että saan keskittyä vain itseeni!

-Älkää uskoko häntä, rouva Cameron, tokaisi rouva Wallace. -Ei hän ehdi koskaan keskittyä itseensä. Nytkin…

-Ei siitä tarvitse puhua yleisesti, Betty kiiruhti nopeasti keskeyttämään.

-Oh, en minä ajatellut, että rouva Cameron on mikään “yleinen”, rouva Wallace sanoi hiukan loukkaantuneena, kun hänen arvostelukykyään epäiltiin.

Betty huokasi ja totesi, että hänen oli paras kertoa kaikki siitä, ettei Ruthin isästä ollut kuulunut vuoteen mitään, ja että Duncan oli joulun mentyä ottanut yhteyttä viranomaisiin tämän löytämiseksi.

-Mutta eihän se helposti käy, yksi köyhä skottisiirtolainen ei ole ensimmäisenä virkamiesten tärkeyslistalla, kun Ruthilla ei kuitenkaan ole täällä mitään hätää. Enkä tiedä onko häntä ylipäätään edes mahdollista jäljittää, jos… Betty vilkaisi vaistomaisesti ovelle, vaikka tiesi, että Ruth ja Bobby olivat ulkona pihalla kaivamassa tunneleita lumeen.

-Mutta onhan teillä hänen osoitteensa, hänhän kirjoitti Ruthille!

-On toki, mutta hän ei ole enää vastannut kirjeisiin. Ruth parka. Betty puisti vähän päätään.

-No, minä en ole pahoillani, vaikka tyttö jäisikin tänne, tokaisi leppynyt rouva Wallace. -Hänestä tulee vielä hyvä perheenemäntä.

-Niin, Fiona Cameron siirtyi sujuvasti toiseen aiheeseen, -tytöillä on tämän kevään jälkeen enää vuosi koulua jäljellä. Mitä te aiotte Ruthin tulevaisuuden suhteen, jos hän jää vastuullenne?

Betty sekoitti hetken teetään kuin olisi miettinyt asiaa, sillä häntä ärsytti Fionan äänessä joskus kuuluva ylemmyys. Ehkä tämä ei tarkoittanut pahaa, mutta silti oli Bettyn mielestä tarpeetonta muistuttaa Ruthin olevan heidän “vastuullaan”, kuin tämä olisi saanut armopaloja. Hän oli nimittäin täsmälleen samaa mieltä kuin rouva Wallace: Ruthin olisi kaikkein parasta saada jäädä kotimaahansa ja Fort Williamiin ja tähän taloon.

-Jatkokoulutus ei ole ilmaista, Fiona jatkoi huomaamatta Bettyn vaikenemista. -Sillä varmaankaan Ruthin ei voi luottaa pääsevän kovin nopeasti naimisiin. Tarkoitan, että hänhän ei ole suorastaan… No, ymmärräthän sinä, hänelle ei ole suotu samanlaista ulkonäköä kuin...

-Minäpä menen katsomaan mitä Stuart puuhaa, täällä on liian hiljaista, rouva Wallace sanoi nopeasti ja katosi olohuoneeseen, sillä hän oli nähnyt Bettyn ilmeen.

Betty, jota elämä oli jo opettanut hillitsemään kielensä tietyissä tilanteissa, tarttui teekannuun.

-Ymmärrät varmaan, että kun Ruth on niin tavattoman paljon lahjakkaampi kuin monet muut, meidän täytyy miettiä rauhassa, mille alalle hänen lopulta kannattaisi antautua, hän sanoi. -Otatko lisää?

Fiona Cameron ojensi kuppinsa eikä ollut oikein varma, oliko saanut nenälleen vai ei, sillä Bobbyn kotiin tuomat todistukset eivät todellakaan olleet juuri mistään lahjoista kertoneet, vaikka tällä olikin hymykuopat ja kihara tukka.

Illalla Alice Gordon ja Fergus MacDonald tulivat käymään. Alice, joka oli vuosia antanut miesvainajansa liiketoimien elää omaa elämäänsä, oli nyt alkanut kiinnostua niistä, ja oli juuri palannut tutustumismatkalta St. Andrewsista.

-Se sai alkunsa teidän kaupassanne, hän selitti hilpeästi. -Ajattelin, että jos minä selviän siellä, pitäisi minun ymmärtää jotakin yhtiöstäkin.

-Kiitos, tämä oli imartelevaa, Duncan naurahti. -Tottahan se on, että Flemingin kirjakauppa on monin tavoin aivan samaa tasoa kuin Gordon-yhtiö…

-Ehkä hänen täytyy opiskella liikealaa vielä hiukan, jos ymmärrät mitä tarkoitan, tohtori virnisti.

-Minä opiskelin sitä kyllä aivan käytännössäkin. Alice sukelsi kassiin, jonka oli tuonut mukanaan. -St. Andrewsissa on ihastuttavia liikkeitä. Nämä ovat sinulle, Betty.

-Oh, Betty huudahti ihastuneena saadessaan syliinsä kaksi silkkipaperikääröä. -Mitä sinä…

-Toinen paketti on sinulle ja toinen vauvalle. Alice nojautui tuolissaan taaksepäin ja näytti innostuneelta kuin lapsi. -En osannut päättää, joten otin vähän joka väriä.

Betty avasi silkkipaperit. Ensimmäisessä paketissa oli kaksi hyvin taidokkaasti leikattua ja ommeltua väljää puseroa hänen koossaan, toisessa kasa ihastuttavia vauvankolttuja ja kauluksia — useissa väreissä.

-Alice! hän parahti. -Oletko sinä laittanut näihin koko matkakassasi!

-No mutta mitä iloa on olla rikas, ellei voi tuhlata, Alice sanoi niin viattomasti, että Betty tunsi sydämensä sulavan. Toki hän oli havainnut, että Alice oli nyt vasta havahtunut siihen huomattavaan vakavaraisuuteen, joka turvasi hänen elämäänsä Andrew Gordonin poismenon jälkeen, mutta olisi toivonut tämän “tuhlaavan” välillä itseensäkin. -Sitäpaitsi minusta on ihanaa ostaa vauvanvaatteita.

Fergus MacDonald nousi äkkiä sohvalta ja meni ikkunaan.

-Lumisade on tainnut alkaa taas, hän sanoi.

Betty ja Duncan vilkaisivat toisiinsa, mutta Alice kääri kassiaan kasaan eikä näkynyt huomaavan huoneen ilmapiirin muutosta.

-Minä menen laittamaan pannun tulelle, Ruthkin joutaa kohta teelle lukujensa äärestä, Betty sanoi ja nousi. -Suurkiitos vielä Alice, tämä oli…

Samassa hän parahti ja taipui kaksinkerroin. Kipu löi hänen lävitseen kuin kaksiteräinen miekka, sitten saapui armelias pimeys.

6 kommenttia:

  1. Hui! Miten tässä nyt pystyy odottamaan huomiseen, kun loppui niin pahaan kohtaan?
    -Hiiruska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä olisi tv-sarjan jakso, niin lopussa näytettäisiin väläyksiä tulevasta. En tosin tiedä, haluaisitteko nähdä...

      Poista
    2. Tästä alkaa sellainen vaihe tarinassa, jota kirjoittaessa oikeasti mietin, voiko tällaista tyttökirjassa kertoa.

      Poista