tiistai 18. maaliskuuta 2014

20. luku: Virkistyksen tarkoituksessa


-Sinä olet toipunut ihmeen hyvin, sanoi Fergus MacDonald kääriessään stetoskoopin laukkuunsa. -Lääkärinkin täytyy joskus uskoa ihmeisiin.

Betty hymyili tavalla, joka muistutti hänen lääkäriään siitä, ettei toipuminen vielä ollut eikä ehkä koskaan olisi aivan täydellistä: hymyn takana näkyi hiljainen vakavuus.

-Minulla on niin hyviä hoitajia, Betty totesi ja nosti syliinsä Stuartin, joka vähän ujosti pyrki häntä kohti. -Elämä tuntuu taas… siltä, että sitä jaksaa elää.

-Vähän väriä sinun pitäisi vain poskiisi saada, Fergus totesi. -Kirjoitatko sinä jo?

-En. Vastaus oli lyhyt, sillä Betty epäili salaa mielessään, kirjoittaisiko koskaan enää mitään ulkopuolisten silmille tarkoitettua.

Tohtori katsoi häntä pitkään.

-Jos tietäisin, että se on mahdollista, määräisin sinulle ilmastonvaihdoksen.

Betty naurahti.

-Ei meillä ole varaa matkaan, hän sanoi melkein iloisesti. -Enkä minä sellaista haluakaan. Tahdon vain olla kotona.

-Jotakin vaihtelua sinä kuitenkin tarvitset — jotakin uutta ajateltavaa.

-Minulla on vaihtelua kyllin siinä, että olemme aloittaneet taas moottoripyöräharjoitukset, Betty sanoi äänellä, josta kuulsi sekä epätoivo että hysteerinen huvittuneisuus. -Ole kiltti äläkä laita Duncanin päähän enempää hulluja ajatuksia!

Fergus hymyili.

-Jos sinä niin sanot. Kiitos, rouva Wallace, en ehdi jäädä teelle. Tohtori otti hattunsa ja meni.

-Tuo mies tappaa vielä itsensä työllä, mutisi rouva Wallace, joka oli jo nostanut pöytään tuoksuvan piirakan. -Rouva Gordonin pitäisi katsoa paremmin hänen peräänsä.

Betty huokasi vähän ja painoi kasvonsa Stuartin pörröisiin hiuksiin. Rouva Wallace oli ainoa, joka tohti ääneen kommentoida naapurissa yhä kovin hitaasti etenevää romanssia.

Illalla Betty kertoi Duncanille “lääkärin määräyksestä”.

-Totta kai minä lähetän sinut kylpylään tai minne vain, jos se on sinulle hyväksi, Duncan sanoi lujasti. -Äläkä nyt puhu rahasta!

-En minä tahdo kylpylään, Betty vastusti. -Ethän sinäkään aikoinaan lähtenyt keuhkotautiparantolaan!

-Se oli aivan eri asia. Duncan näytti vähän vaivautuneelta. -Etkö sinä voisi matkustaa johonkin vierailulle, vaikka Nottinghamiin Eldarien luo? Tai Edinburghiin? Äiti ja isä ottaisivat sinut varmasti vastaan, kyllä sinut saataisiin johonkin koloon sopimaan.

-En minä tahdo kotoa pois, Betty sanoi. -En nyt, kun... olen täällä taas.

-Mitä me sitten keksimme? Mitä sinä haluaisit? Duncan näytti kaikesta huolimatta helpottuneelta, kun Betty torjui matka-aikeet niin tarmokkaasti. Kevään tapahtumat olivat vaikuttaneet myös kirjakaupan myyntiin — hän oli joutunut usein sulkemaan normaalia aiemmin, asiakkaat olivat tuntuneet arastelevan myymälään tuloa, eikä Bettyn pitkän sairaala-ajan tuoma lasku ollut asiaa mitenkään helpottanut.

-Itse asiassa… Betty veti esiliinantaskustaan kirjeen. -Tämä on tullut Miriam-tyttöseltä joskus… kevään aikana.

-Aikovatko Somervillet matkustaa? Duncan kuulosti toiveikkaalta. -Haluavatko he sinut…

-Ei, ei siitä ole kyse. Betty avasi kirjeen. -Tai osittain. Kapteeni Somervillen laivahan on ollut koko talven satamassa, ja nyt kesälläkin sillä on edessään vain muutaman kuukauden matka. Kapteeni tahtoisi ottaa rouva Somervillen kesäksi mukaan laivalle, kun purjehdus on nyt noinkin lyhyt, mutta vanhemmat epäilevät, tekisikö se hallaa Miriamin voinnille.

-Tuskin raitis meri-ilma ketään vahingoittaa.

-Ei tietystikään. Kyse on vain siitä, että laivalla liikkuminen on Miriamille vaikeaa, eikä säistä voi olla varma. Betty silitti kirjettä keittiön pöytää vasten ja haki oikeita sanoja. -Niinpä Miriam kysyy… Hän tietää kyllä, että olen ollut sairas, mutta hän kysyy hyvin varovasti… voisiko tulla edes osaksi kesää meille.

Duncan rypisti kulmiaan.

-Minä vähän epäilen, ettei Fergus tarkoittanut virkistyksellä sitä, että alat palvella täysihoitolaisia.

-Minun pitäisikin tietysti neuvotella ensin rouva Wallacen kanssa, Betty kiiruhti sanomaan. -Mutta ottaisin Miriamin niin mielelläni tänne! Muuten hän joutuu viettämään kesän Edinburghissa yksin isoäitinsä ja palvelusväen hoivissa — tai rouva Somerville jättämään väliin laivamatkan, joka varmasti olisi hänelle suuri ilo.

-Niin mutta Sappho kulta…

Betty ei voinut mitään sille, että hänen sydämensä hypähti ilosta joka kerta, kun Duncan käytti tuota vanhaa lempinimeä. Se kertoi selvemmin kuin mikään muu, että he olivat selviämässä painajaisesta.

-Ei Miriamista ole vaivaa! Tiedän sen, hänhän oli vuosia sitten yhden kevään Kuusikukkulalla. Hän on niin herttainen ja miellyttävä, ja nyt hän kykenee jonkin verran liikkumaan itse eikä tarvitse paljonkaan apua.

-Mutta täytyyhän häntä huvittaa, eikä meillä täällä ole sellaista seurapiirielämää kuin Edinburghissa.

-Luuletko sinä, että Miriam-parka saa nauttia Edinburghin seurapiirielämästä? Betty näytti moittivalta. -Hän korkeintaan on mukana, kun sukulaisia tulee teelle… Kuka kutsuisi rampaa juhliin? Epäilen vahvasti, pidetäänkö hänelle ensi syksynä edes omia debytanttitanssiaisia. Eihän sankaritar pysty itse tanssimaan!

Duncan näytti yhä vastentahtoiselta, joten Betty tarttui hänen käteensä omalla, laihtuneella ja hiukan vapisevalla kädellään.

-Duncan kiltti, minä luulen, että täällä Miriam saisi tavata enemmän ihmisiä kuukaudessa kuin Edinburghissa vuodessa! Jos Ruth muuttaisi kesäksi yläkerran vierashuoneeseen, Miriam voisi majoittua hänen huoneeseensa keittiön taakse, silloin hän pääsisi itse vaivattomasti kävelytelineensä kanssa kylpyhuoneeseen ja verannalle ja…

-Näyttää siltä, että sinä olet suunnitellut kaiken valmiiksi eikä tässä minun mielipidettäni enää kaivata, Duncan sanoi puoleksi moittien, puoleksi hymyillen. Bettyn näkeminen noin innostuneena ja puhetta pulppuavana nosti melkein ilon kyyneleet hänen silmiinsä.

-Kun sinä kosit minua, lupasit, että saan perustaa lastenkodin maailman kaltoin kohtelemille tytöille, Betty muistutti, ja hänen silmissään oli tuike, jonka Duncan oli jo uskonut iäksi sammuneen.

Duncan otti hänen kasvonsa käsiensä väliin ja uppoutui hetkeksi katselemaan vaimoaan, jonka oli ollut vähällä menettää suureen pimeyteen. Sitten hän kumartui ja suuteli Bettyä hyvin lempeästi.

-Mene lähettämään myöntävä vastauksesi, hän sanoi. -Sillä epäilemättä olet jo kirjoittanut kirjeen päiväystä vaille valmiiksi?

6 kommenttia:

  1. Oi, onpa kiva saada Miriam mukaan kuvioihin jälleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Bettykin tässä vaiheessa vielä ajattelee. :)

      Poista
    2. Tuo oli paljon sanova lause!

      Poista
    3. Hups, nyt minä suljen suuni. :)

      Poista
  2. Jee :) huu, jännittävää, mitähän tästä seuraa?

    VastaaPoista