keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

21. luku: Odotettu vieras

 
-Onko tämä sinusta aivan normaalia? Duncan kysyi huolestuneena Fergus MacDonaldilta. -Hän riehui tuolla tavalla keväälläkin, kun...

Fergus, joka nojaili kirjakaupan tiskiin, naurahti. Sisältä asunnon puolelta ja pihalta kuului ripeitä askeleita, harjan suihketta, mattopiiskan mäikettä.

-Kyllä se on normaalia, tohtori vakuutti. -Niin kauan kuin Betty touhuaa kasvoillaan se hymy, jonka minäkin sain äsken nähdä, kaikki on hyvin. Hän odottaa ilmeisesti kovasti kesävierastanne.

-Betty on opettanut Miriam Somervilleä monta vuotta ja heistä on tullut hyvät ystävät, Duncan sanoi. -Olen silti vähän huolissani. Tyttö on kuitenkin yläluokkaa ja tottunut aivan toisenlaisiin oloihin kuin mitä me voimme tarjota.

-Monta kertaa juuri ne “toisenlaiset olot” ovat sitä, mitä ihmiset kaipaavat, Fergus vakuutti. -Tohtori Burnett Edinburghista soitti minulle pari päivää sitten ja keskustelimme pitkään neiti Somervillen hoidosta. Olemme molemmat varmoja siitä, että raikas ylämaalaisilma ja käytännön pakon vaatima sopiva liikunta tekevät hänelle hyvää.

-Kunhan koko taloa ei vain laitettaisi ylösalaisin, Duncan hymähti. -Minä kun kuvittelin, että riittää kun Ruth siirtää tavaransa väliaikaisesti yläkertaan…

-Niin, Ruth. Fergus istahti porrasjakkaralle, sillä kerrankin näytti siltä, ettei hänellä ollut kiire mihinkään. -Hän on pärjännyt koulussa ilmeisen hyvin, mikäli olen ymmärtänyt.

Duncan ei saanut peitetyksi ylpeyttään.

-Ruth on luokkansa paras, hän sanoi. -Tyttö on ahkeroinut kovasti ja hänellä on lahjoja.

-Mitä te aiotte ensi talven jälkeen? Fergus katsoi parhaaksi kysyä suoraan asiaa, jota yksi jos toinenkin Fort Williamissa pohti. -Ruth pääsisi pitkälle, jos voisi opiskella.

-Kun meillä vain olisi rahaa! Duncan puisti voimattomana päätään. -Useimpien koulujen lukukausimaksut ovat liian korkeat.

-Hän saisi varmasti vapaaoppilaspaikan.

-Sitäkin olemme miettineet, mutta… Duncan kohautti olkapäitään. -Niin kauan kuin hänen elämäntilanteensa on näin epävarma, ei ole järkeä ryhtyä suuriin toimenpiteisiin.

-Löysitkö hänen isäänsä talven aikana?

-Löysin, metsäyhtiön kautta, jonka palveluksessa Jim Weilson on täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Hänelle ei kai vain ole tullut mieleen, että hänen olisi tarpeen pitää yhteyttä tyttäreensä, kun hän kerran on ilmoittanut olevansa ehjänä perillä Kanadassa. Weilson vaikutti suorastaan närkästyneeltä, kun vihdoin vastasi kirjeeseeni.

-Ja mitä hän kirjoitti?

-Sitä samaa: että lähettää kyllä laivalipun kunhan saa hinnan kasaan ja koettaa muutenkin korvata meille “tytön aiheuttaman vaivan”. Ikään kuin siitä nyt olisi ollut kyse! Duncan naputti lyijykynällä tilikirjan kantta niin, että lyijy katkesi. -Bettyä ja minua kaduttaa se, että edes ryhdyimme etsimään häntä, ehkä olisi ollut parempi…

Duncan puri huultaan ja kauppaan laskeutui hetken hiljaisuus.

-Ei, ei se olisi ollut parempi, sanoi Fergus vakavasti. -Ruth on herttainen tyttö kaikkine metkuineenkin ja tiedän, miten rakas hän on teille. Mutta teillä ei ole oikeutta pitää häntä täällä päivääkään pidempään kuin hänen isänsä sallii.

-Paitsi jos Ruth ehtii tulla täysi-ikäiseksi ennen sen viheliäisen laivalipun saapumista. Duncan näytti melkein uhmakkaalta.

-Siihen on vielä aikaa. Ja onneksi hän käy koulua vielä ensi vuoden. Ehkä asiat ratkeavat ennen seuraavaa kevättä.

Sisällä asunnon puolella Ruth Weilson, luokkansa priimus, ei ehtinyt murehtia tulevaisuuttaan. Hän oli polvillaan pienen palvelijanhuoneen lattialla ja hankasi sitä puhtaaksi juuriharjalla kaikin voimin.

-Pitäisikö minun pestä ikkuna vielä kerran? hän kysyi huolissaan Bettyltä, joka kurkisti sisään kainalossaan pari lujasti tampattua mattoa. -Onko se varmasti puhdas?

-Kyllä se riittää, Betty sanoi nauraen. Ruth, jota Miriamin kohtalo oli edellisenä syksynä Edinburghissa järkyttänyt kovasti, teki nyt kaikkensa, jotta tämä tulisi viihtymään Koivurannassa. -Älä uuvuta itseäsi, tyttö kulta. Ei Miriam tule tänne arvostelemaan.

-Niin mutta minä tahdon, että hänellä on mukavaa. Ruth kömpi pystyyn ja harppasi vesisankoineen varovasti kynnykselle, ettei vain olisi astunut puhtaalle lattialle enempää kuin oli täysin välttämätöntä.

Kieltämättä Bettykin mietti välillä, tulisiko Miriamin aika pitkäksi Koivurannassa, jonka keittiö ja olohuone olivat hädin tuskin yhteensä niin isot kuin tytön oma huone Lime Housessa. Mutta kun suuri päivä sitten koitti, hän saattoi vain todeta, että Koivuranta esittäytyi edukseen. Se kiilsi puhtautta, ja Ruthin taidokkaasti tekemät kukka-asetelmat toivat viihtyisyyttä joka huoneeseen.

Duncan meni junaa vastaan yksin, sillä Miriamilla olisi paljon matkatavaroita ja kaiken piti sopia vuokravaunuihin. Kun ne sitten ajoivat portille, Betty ei voinut kuin ihmetellä, että kaikki oli saatu kyytiin, sillä kahden ison matka-arkun lisäksi Miriamilla oli mukanaan sekä pyörätuolinsa että kävelytelineensä.

-Saatte tervehtiä verannalla, Duncan sanoi reippaasti ja nosti Miriamin vaunuista syliinsä, kun Betty aikoi kietoa kätensä tämän kaulaan.

Onnellinen hälinä täytti Koivurannan, kun Miriam tervehti uusia ja vanhoja ystäviä ja antoi ohjeita tavaroidensa suhteen. Toinen suurista matka-arkuista tyhjeni lähes kokonaan, kun sieltä purettiin pois tuliaiset, ja teenjuonnin jälkeen Miriam ojensi Bettylle paksun kirjekuoren.

-Se on äidiltä, hän ilmoitti tummat silmät kimaltaen. -Ja äiti sanoi, että ellet ota sitä vastaan, hän ei enää puhu kanssasi.

Varoitus oli paikallaan, sillä kun Betty näki kuoressa olevan rahasumman, hän oli vähällä kauhistuneena vaatia Miriamia ottamaan sen takaisin. Toki hän oli arvellut, että rouva Somerville tahtoisi jollakin tavalla korvata tyttärensä ylöspidon, mutta tällainen rahamäärä kaikkien lahjojen jälkeen oli liikaa.

-Äiti on niin onnellinen, kun pääsi mukaan isän purjehdukselle aivan kuten ennen vanhaan, ja hän tietää, että minulla on mukavaa, Miriam kuittasi Bettyn kauhistelut. -Ajattele, meillä on kerrankin aikaa puhua kaikista asioista ilman läksyjä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti