sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

25. luku: Sisar ja veli

 
Sade oli pessyt maiseman puhtaaksi, joskin vettä oli tullut niin rankasti, että pihapolku oli piiskaantunut kuravelliksi. Betty pysähtyi koivujen alle välittämättä siitä, että vieno tuulenvire tiputteli lehdiltä pisaroita hänen päälleen, ja risti kädet rinnalleen kuin suojautuen.

Nurmikolta kuului askeleita, joku kiersi takaapäin kätensä Bettyn ympäri ja painoi leukansa hänen päälaelleen. Se ei ollut Duncan, minkä Betty toki olisi tunnistanut, vaikkei olisi nähnyt ympärillään olevien käsivarsien olevan khakikankaan verhoamat.

Isosisar ja häntä yli päätä pidempi pikkuveli seisoivat hetken hiljaa, sitten David kysyi lempeästi:

-Istuttaisiinko hetkeksi?

Betty nyökkäsi, ja David kuivasi nenäliinallaan enimmät vedet penkiltä koivujen alta.

He istuivat hetken vaieten, sitten David rykäisi ja sanoi:

-Olen pahoilleni, Bet, todella pahoillani, jos olen aiheuttanut sinulle harmia.

-Oletko sitten epävarma asiasta? Betty kysyi kärkevästi.

David naurahti.

-Eivätkö kaikki keinot olekaan sallittuja sodassa ja rakkaudessa? hän kysäisi.

-Kirjailijoiden hölynpölyä. Betty tunsi suupieltensä nykivän. David oli sellainen: aina iloinen, huoleton, muidenkin mieltä keventävä. Ehkä siksi olikin ollut niin outoa, kun pikkuveli vaati jotakin itselleen.

-Kuten sanoin saapumisiltanani, David jatkoi, -meillä ei ollut muuta keinoa tavata toisiamme kuin tämä. Ja lisäksi tiesin, etten voisi viettää aikaani kovin paljon kotona.

-Onko isä vieläkin… Betty puri huultaan, sillä toki hän tunsi isänsä pitkävihaisuuden.

David hymähti.

-Hän puhuu minulle, koska äiti pakottaa. Mutta pyrimme siihen, ettemme joutuisi olemaan kahden. Senkin vuoksi on parempi, jotta minulla on muuta tekemistä. Tiesin, ettet pitäisi tästä — minun olisi pitänyt kysyä… Mutta sain tietää kotilomasta silloin, kun olit sairas, enkä uskaltanut edes loppuun asti toivoa, että suunnitelma onnistuisi… Miten sinä voit nyt?

Hänen kätensä, joka oli huomattavasti karkeutunut niistä ajoista, jolloin se pyöritteli papereita Will-enon toimistossa, puristi Bettyn käden sisäänsä.

-Tohtori MacDonald määräsi minulle muuta ajateltavaa, Betty tokaisi, -ja sitä olen totisesti saanut! Sitten hän kuiskasi: -Lapsi olisi syntynyt näinä viikkoina.

David ei vastannut, vaan veti Bettyn syliinsä. Ensimmäisen kerran Bettystä tuntui, että pikkuveli todella oli siinä: tämä ei ollut se outo ja vieras filmisankari, jollaisena oli tähän asti esiintynyt, vaan hänen rakas typerä Davy-veljensä.

-Minä olen vain niin huolissani teistä molemmista, Betty lopulta sopersi, kun oli saanut itkunsa hillityksi. -Davy-kulta, on railoja, joita ei voi ylittää!

-Tarkoitatko sinä, että koska Miriam ei ole terve, hänen pitäisi mennä luostariin?

-Miksi kaikki kuvittelevat minun tarkoittavan jotakin tuollaista! Betty ravistautui kiukkuisesti irti. -Mutta täytyyhän sinun ymmärtää itsekin, että mikäli olet tosissasi hänen suhteensa…

-Epäiletkö, etten ole?

-Valitettavasti en. Betty katsoi veljensä jäänsinisiin silmiin. -Davy, jos sinä aiot tehdä elämänurasi sotilaana ja jos sinä aiot mennä naimisiin, niin kai käsität, että se asettaa vaimollesi tiettyjä vaatimuksia!

-Oletan, että Miriam on kykenevä itse päättämään, onko hänestä vastaamaan niihin vaatimuksiin.

-Ja pitäähän sinun ymmärtää sekin, että Miriam on yläluokkaa ja sinä Luoja paratkoon et!

-Muistaakseni sinä kävit aikoinaan puhumassa Johnin puolesta Lillianin isälle, David sanoi viileästi. -Ja Lillianin äiti sentään on päärin tytär.

-Et sinä voi puhua samassa lauseessa Walter Constablesta ja Roderick Somervillestä! Betty puuskahti. –Kaiken lisäksi minä olen Miriamin entinen opettajatar. Ja kerrottakoon tässä, että Somervillet maksavat Miriamin ylläpidosta meille saman kuin jos hän olisi hyvässä hotellissa. Heidän mieleensäkään ei tule, että olisi täällä tasaveroisena ystävättärenä, vaan maksavana vieraana. Miltä se näyttää hänen vanhemmistaan, jos hän minun suojissani ollessaan harrastaa salaisia tapaamisia!

-Hän on jo aikuinen ihminen.

-Mutta Miriam on kasvanut ansarissa, Betty jatkoi. -Hän on täysin kokematon ihmissuhteissa.

-Siitä olen eri mieltä. Davy katseli ylös koivunlatvoihin ja haki sanoja. -Sinä olet tuntenut Miriamin vuosia — mutta niin olen myös minä, aina siitä kesästä alkaen, jolloin hän vieraili Kuusikukkulalla. Olemme kirjoittaneet toisillemme nyt pitkään, ja nyt saaneet keskustella tuntikausia joka päivä. Enkä minä voi olla samaa mieltä siitä, että Miriam olisi niin kovin avuton ja suojeltu, kuin sinä annat ymmärtää.

-Mutta…

-Hän on ehkä joutunut viettämään eristettyä elämää, mutta itsepä sinä olet hänet johdattanut kirjojen maailmaan. Siellä hän on oppinut elämästä paljon enemmän kuin monet meistä, joilla on — miten sinä sanoit — kokemusta ihmissuhteissa.

Betty tunsi kutitusta niskakiharoissaan.

-Et kai sinä — ette kai te ole — kihloissa?

-Ei vielä. David katsoi nyt suoraan sisarensa silmiin. -Mutta aion kosia, ennen kuin lähden. Sitä ei tietysti voida vielä julkaista, mutta…

-Davy, sinä et voi tehdä sitä! Bettyä kylmäsi. -Sinä et voi vaatia häntä sitoutumaan, odottamaan — ehkä vuosia!

-Varmasti vuosia, David sanoi rauhallisesti. -Kunnes olen vähän ylennyt.

Jos äskeisen ukkosen aikana salama olisi iskenyt Bettyyn, tämä ei olisi voinut näyttää järkyttyneemmältä. Hän oli salaa toivonut, että kyse olisi kuitenkin vain toveruudesta, pienestä hakkailusta, jota kumpikaan osapuoli ei ottaisi kovin vakavasti. Mutta tämän vakavammin asiaa tuskin voisi ottaa.

-Anna tulla vain, David kehotti. -Et voi olla isää pahempi.

-Davy, sinä et saa! Et voi sitoa häntä itseesi ja sitten painua siirtomaihin! Entä jos Somervilleillä on suunnitelmia hänen varalleen — ja hän joutuu kertomaan tehneensä jo sitoumuksen — ilman että sinä olet silloin hänen tukenaan!

Davy näytti epäröivältä. Hän ei ollut selvästikään ajatellut asian tätä puolta.

-Davy, Betty puristi hänen sormiaan, -sinun täytyy ymmärtää, ettei kukaan olisi iloisempi kuin minä, jos Miriam saisi elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Mutta asiat on tehtävä oikein. Sinä et ole vielä siinä asemassa, että voisit tarjota Miriamille mitään.

-Minähän sanoin, että siihen menee vuosia!

-Ja sinäkö et luota Miriamiin niin paljon, että tohtisit jättää hänet odottamaan ilman vaatimuksia?

Davy tempasi kätensä irti leikitelläkseen kalvosimensa napilla.

-Minä olen jo odottanut vuosia, hän mumisi puoliääneen. -Aina siitä keväästä, jolloin Miriam oli meillä — vaikka en tietysti vielä silloin mistään mitään ymmärtänyt. Siihen asti olin ollut kiinnostunut vain kriketistä ja jalkapallosta ja pitänyt tyttöjä vihoviimeisinä kiusankappaleina — mutta sitten Miriam tuli, ja hänen kanssaan oli niin hyvä ja helppo olla. Silloinkin, kun olin lukenut päiväkirjaasi ja koko perhe tahtoi lynkata minut.

-On hetkiä, jolloin en voi olla toivomatta, että niin olisi käynyt, Betty mutisi puolitosissaan.

-Muistatko kun Somervillet tulivat hakemaan häntä kotiin? Davy tuijotti nappiaan kuin olisi sen kautta nähnyt tuohon kaukaiseen kevääseen. -Hänen isänsä oli aika pelottava ilmestys, jättiläinen kaikin puolin. Mutta minä muistan selvästi, miten seisoin ruokasalin ovella ja yhtäkkiä vain tiesin, että tulisin vielä pyytämään häneltä Miriamin kättä.

-Jos sinä päätit sen jo silloin, olisit ihmeessä jatkanut Will-enon luona, Betty sanoi. -John on päässyt sitä kautta jo hyvään asemaan — äiti sanoo, että eno aikoo ottaa hänet yhtiökumppanikseen.

Davy virnisti.

-Kiitos, mutta ei se elämä olisi minua varten.

-Etkö sinä ole puhunut tästä Annien kanssa? Betty kysyi hiljaa toivoen, että kaksoissisarella olisi Davidiin vielä vähän valtaa.

Mutta David puisti päätään.

-Hänelle on turha puhua. Hän on niin täysi papinemäntä, että hän laittaisi minut vain lakaisemaan kirkon lattiaa tai tekemään jotakin muuta hyödyllistä.

Sisarukset istuivat hetken aivan hiljaa. Pilvet olivat hajonneet ja aurinko paistoi jo melkein yhtä lämpimästi kuin aamulla. Betty katsoi hajamielisesti Smithien puutarhaan ja mietti, mitä ihmettä naapuriin mahtoi kuulua.

Äkkiä jokin putosi puutarhapöydälle hänen eteensä. Se oli pieni sormus, jossa oli kiiltävä kivi.

-Ostin tuon basaarista Miriamille, David sanoi käheästi. -Tietysti sitten hankin paremman, kun…

Betty otti sormuksen käteensä ja tuijotti sen täydellistä pyöreää muotoa. Samalla hän muisteli syksyä ja Mallyltä saamaansa kirjettä. Oliko asioita, joihin ei ihmisen pitänyt sekaantua?

Ja sittenkin hän tiesi, mitä hänen piti sanoa.

-Sinä teet tietysti niin kuin näet parhaaksi. Minä luotan Miriamiin ja tiedän, että hän vastaa sen mukaan kuin itse näkee parhaaksi, jos sinä kysyt. Mutta silti toivoisin… Betty puri huultaan. -Toivoisin, että sinussa olisi miestä hoitamaan tämä avoimesti.

-Mitä tarkoitat?

-Sinä samaisena kesänä, jolloin Miriam oli meillä, Duncanin ja minun välillä — tapahtui jotakin.

-Hän taittoi kätesi, jos oikein muistan.

-Muistat väärin, käteni meni sijoiltaan ja se oli täysi vahinko eikä kuulu tähän. Tarkoitan sitä, että silloin Duncan kosi minua ensimmäisen kerran. Ja kun asia käteni takia tuli julkiseksi, hän meni puhumaan isälle ja äidille, kertoi tunteistaan minua kohtaan ja pyysi luvan koettaa voittaa kiintymykseni.

-Olisiko hän ollut yhtä sankarillinen, ellei olisi jäänyt kiinni? tiedusteli David kärkkäästi.

-Se ei kuulu tähän, Betty ohitti kysymyksen. -Yritän vain sanoa, että hän puhui vanhemmillemme asiasta avoimesti, vaikka oli saanut minulta juuri rukkaset, vaikka mieleenikään ei tullut, että joskus voisin välittää hänestä muuten kuin ystävänä. Olisipa meidän välillämme käynyt miten tahansa, äiti ja isä tiesivät koko ajan, mitä oli tekeillä.

Davy kalpeni vähän.

-Sanoinhan, etten voi vielä pyytää Miriamin kättä.

-Käsitäthän, että se on eri asia. Ei Duncan pyytänyt minun kättäni, vaan luvan tavoitella sitä. Jos sinä kerran olet ylämaalainen sotilas, toivoisin sinun osoittavan urheuttasi myös kotirintamalla. Pelkuri sinä kai et ole?

Kalpeus nuoren korpraalin poskilla muuttui punaksi, hän sieppasi sormuksensa, nousi ja harppoi sanaakaan sanomatta sisälle. Betty jäi istumaan puutarhaansa, joka kimalteli kuin sadussa auringon säteiden osuessa vesipisaroihin ruohonvarsissa ja koivunlehdillä, ja rukoili sydämestään, että oli tehnyt oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti