lauantai 1. maaliskuuta 2014

3. luku: Rob pudottaa pommin

 -Tee on aivan heti valmista, rouva Wallace sanoi, kun Betty tuli keittiöön ja kumartui suutelemaan Stuartia, joka leikki riemuissaan lusikalla. -Herra Stewart sulkee kai kaupan kohta?

-Niin varmaan. Rob lupasi ajaa minut asemalle Duncania vastaan ennen kuin lähtee kotiin. Betty istui väsyneenä pöydän ääreen.

Ruth livahti keittiön läpi sylillinen vaatteita mukanaan ja katosi rappuihin. Rouva Wallace vilkaisi hänen peräänsä kaataessaan teetä Bettyn kuppiin.

-En olisi uskonut tytöstä, hän sanoi tunnustellen.

-Ei Ruth tarkoittanut pahaa, Betty sanoi. -Hän on vain vielä vähän lapsellinen…

-Niin tietysti, niin kuuluukin… Kunhan hän ei aiheuta harmia itselleen tai muille.

-Me kaikki teemme omat typeryytemme, Betty hymähti. -Ruthin iässä minä ilmoitin äidille haluavani ryhtyä kirjailijattareksi…

-Mutta te ette ottanut äitinne vaatteita saadaksenne tahtonne perille, rouva Wallace huomautti.

Betty puisti päätään.

-Ei, sitä minä en tehnyt… Meitä oli liian monta sisarusta, joku vahti koko ajan. Yleensä Jamie otti meitä niskasta kuin kissanpoikia, jos käyttäydyimme tyhmästi.

-Minä muistan sen selkäsaunan, jonka sain häneltä, kun olin luntannut historiankokeessa toisella luokalla, kuului keittiön ovelta iloinen ääni. Se oli Bettyn veli Rob, joka oli hoitanut kirjakauppaa Duncanin poissa ollessa. -En luntannut koskaan toiste… Kiitos, rouva Wallace, tee maistuu. Oli hiljainen päivä.

-Voi sentään, Betty sanoi harmissaan.

-No, kyllä se taas vilkastuu. Rob taputti sisarensa olkapäätä ja nosti sitten riemusta kiljuvan Stuartin käsivarsiensa varaan. -Ja kunhan tämä nuori kauppias tästä vähän kasvaa… Mikä sinut sai muistelemaan meidän lapsuuttamme, pikku sisko?

Betty epäröi hetken, mutta päätti olla puhumatta Ruthin tempauksesta ennen kuin keskustelisi Duncanin kanssa.

-Mietin vain, miten hyvää sisarussarjassa kasvaminen tekee, hän sanoi. -Lapset hiovat toinen toistaan kuin kivet… Ruthilta puuttuu se tuki.

-Hän on varmasti kiitollinen siitä, että hänellä on ylipäänsä koti, Rob muistutti ja istutti Stuartin takaisin tuoliin. -Onko Kanadasta kuulunut mitään?

Betty puisti päätään.

-Ei yhtään mitään sen ainoan kirjeen jälkeen, jonka Ruth sai isältään uudenvuodenaattona. Tyttö parka kirjoitti tälle heti vastauksen, ja Duncan kirjoitti myös — emmehän olleet voineet edes kysyä lupaa siihen, että Ruth muutti Claymuirista luoksemme, vaikka en uskokaan että herra Weilsonilla voisi olla mitään sitä vastaan — mutta kumpikaan ei ole saanut vastausta.

Rouva Wallace rykäisi, sillä rapuista kuului kevyitä askeleita. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Ruth oli livahtanut ovesta pihalle.

-Mikä häntä vaivaa? Rob kysyi ja otti itselleen teeleivän.

-Hän on neljäntoista, Betty totesi, kuin se olisi selittänyt kaiken, ja veli alkoi nauraa.

-Toivottavasti Mary ei kävele ensi syksynä luokasta ulos tuolla tavalla, hän tokaisi hyväntuulisesti. -Vaikka minä luulen, että hänen kohdallaan pahin taitaa olla ohi, äiti sanoo hänen käyttäytyvän nykyään lähes mallikelpoisesti.

Betty oli kiitollinen puheenaiheen vaihdoksesta.

-Äidillä ja isällä alkaa kohta olla kotona kovin hiljaista, hän sanoi. -Jennie lähtee viimeiseksi vuodekseen Edinburghiin, eikä Marystä ja Elizastakaan kuulu enää suurta melua.

-Itse asiassa, Rob sanoi ja rykäisi vähän, -me olemme puhuneet… Tai antaa olla, eihän mitään ole vielä sovittu.

-Mitä niin?

Veli sekoitti teetään ja vilkaisi rouva Wallaceen, joka keskittyi äkkiä täysin Stuartin huvittamiseen sen näköisenä, kuin ei olisi nähnyt eikä kuullut mitään ympäröivästä maailmasta.

-Äitikö ei ole puhunut mitään?

-Mitä niin? Betty rypisti kulmiaan. Hän huomasi, että oli Stuartin syntymän jälkeen alkanut huolestua kaikista asioista enemmän kuin aiemmin, varsinkin niistä, jotka aloitettiin kysymällä, eikö joku ollut jo kertonut.

-No, Alanin syntymän jälkeen meillä neljällä on ollut aika ahdasta Sellorin talossa, Rob sanoi. -Ja isä lähettänee Maryn vuoden tai kahden päästä johonkin kouluun, mihin tämä sitten tahtookin. Niin että ei ole oikein järkevää heidän asua kolmestaan Elizan kanssa — kohta kahdestaan — niin suuressa talossa. Olemme siis vähän puhuneet siitä, että jossakin vaiheessa Anna ja minä ostaisimme Kuusikukkulan.

Betty räpytteli silmiään kuin olisi saanut niihin roskia.

-Ostaisitte Kuusikukkulan? hän toisti ontosti.

-Niin. Tai tavallaan vaihtaisimme taloja, äiti ja isä muuttaisivat kylään ja me maksaisimme välisumman.

Rouva Wallace nosti Stuartin ylös syöttötuolista ja lähti kohti kylpyhuonetta voivotellen suuriäänisesti juuri vaihdetun vaipan kohtaloa.

-Se nyt on vasta suunnitelma, siksi siitä ei ole puhuttu. Tietysti pitää keskustella koko perheen kesken, jos joku muu järjestely olisi kaikille parempi. Rob leikitteli lusikallaan eikä katsonut Bettyyn. -Mutta en kyllä tiedä mikä se olisi. Jamie ja Flora eivät muuta Glen Longiin, Jamie on jo aikaa sanonut ettei aio käräjätuomariksi. Johnnie jää varmasti myös kaupunkiin Will-enon palvelukseen, Davy kiertää maailmaa univormussaan, Mooreilla on tohtorilansa, Anniella ja Napierilla pappilansa ja sinulla ja Duncanilla tämä kauppa.

Betty avasi suunsa ja sulki sen taas. Hän kuuli Stuartin kiljuvan riemusta kylpyhuoneessa — lapsi rakasti peseytymistä.

-Niin tietysti, hän lopulta mumisi, kun hiljaisuus venyi liian pitkäksi.

-Totta kai me suoritamme kaikille tilasta sisarosuudet, Rob jatkoi ja katsoi Bettyyn ensimmäisen kerran. -Tämä olisi kaikin puolin järkevä järjestely, jos nyt ajattelee että meitä siunattaisiin vielä useammilla lapsilla…

-Totta kai se on järkevää, Betty sanoi ja rykäisi kurkkunsa selväksi. -Hyvin järkevää. Otatko lisää teetä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti