torstai 6. maaliskuuta 2014

8. luku: Erilaisia uutisia

Syyskuun 4. päivänä
"Tänään olin ensimmäistä kertaa naisyhdistyksen kokouksessa Stuartin syntymän jälkeen. Kaikkineen nämä kuukaudet ovat menneet ohi kuin unessa — vaikka olenkin ollut kaikkea muuta! Kummallista on sekin, että kaikki tapahtuu ‘Stuartin syntymän jälkeen’. Yhtä hyvin voisin sanoa menneeni kokoukseen ensimmäisen kerran runokokoelmani ilmestymisen jälkeen. Mutta kohusta huolimatta se tuntuu kuitenkin niin vähäpätöiseltä tapahtumalta pikku poikamme rinnalla.

Kokous pidettiin Stevensonin neitien luona, joten minun tarvitsi vain kipaista kadun yli. Oletin tapaavani matkalla tai viimeistään perillä vihdoin Mary Smithin, mutta hän ei ollut paikalla, enkä viitsinyt kysyä häntä keneltäkään. Mary ei ole niitä ihmisiä, joiden poissaolo moniakaan harmittaisi, sillä harva tietää syytä hänen piikikkyyteensä..

En osallistunut juuri keskusteluun kokousasioista, kunhan vain nautin teetarjoilusta ja puheensorinasta. Lupasin sentään ottaa kierrätettäväksi oman listani elonkorjuujuhlan lahjoituksista. Fiona Cameron oli luvannut tulla käymään meillä kokouksen jälkeen, joten Bobby oli saanut jäädä koulusta Koivurantaan mennäkseen sitten kotiin äitinsä kanssa. Meillä oli siis vielä mukava iltakin. Myös Alice tuli kokoukseen ja jatkoi sieltä meille.

Kukaan ei onneksi hiiskunut mitään siitä, että olisi nähnyt Ruthin kaupungintalolla lainahöyhenissä, vaikka näytelmäseurueen tulevasta kiertueesta puhuttiinkin. Puhe ei ollut lainkaan ystävällistä, Nukkekodin tarinaa ei juuri arvostettu. Hymyilin itsekseni miettiessäni, mitä Mally sanoisi tämän kaupungin naisten mielipiteistä.”

Syyskuun 7. päivänä
“Ruth sai tänään kirjeen.

Se ei tullut hänen isältään Kanadasta, vaikka ehdin jo hätkähtää — se ei myöskään ollut hänen ystävättäreltään Emilia Hendryltä Claymuirista. Koetimme rouva Wallacen kanssa arvailla lähettäjää, ja pelkäänpä, että kunnon kotiapumme olisi saattanut joutua kiusaukseen vesipannun ja kuoren kanssa, jos olisi jäänyt yksin.

Ehkä minun olisi pitänyt antaa hänen joutua kiusaukseen — shokki olisi ollut jo ohi Ruthin kotiutuessa.

Mutta ei, meillä ei höyrytetä auki toisten kirjeitä, ei vaikka saaja olisi nelitoistavuotias koulutyttö. Joten kun Ruth oli tullut koulusta, vaihtanut kotipuvun ylleen ja tuli teepöytään kanssamme, ojensin kirjeen hänelle.

Duncan kertoi tarinaa asiakkaasta, joka oli tullut kirjakauppaan tilaamaan sanomalehteä — aivan vain sanomalehteä, tietämättä ollenkaan, mitä niistä — ja joka oli sitten istunut iltapäivän lukemassa läpi näytenumeroita ja lopulta poistunut tilaamatta mitään, kun oli kaiken jo lukenut. Rouva Wallace ilmoitti, että juuri tällaista saattoi odottaa Callum Macaulayltä, ja sitten saimme kuulla häneltä lisää Callumin edesottamuksista.

Yhtäkkiä tajusin, että Ruth istui aivan hiljaa, kasvot lumivalkeina.

-Mitä nyt? kysyin pelästyneenä. -Saitko huonoja uutisia? Keneltä kirje oli?

Ruth katsoi minuun, ja vaikka hänen kaidat kasvonsa olivat kalvenneet, silmät loistivat kuin smaragdit.

-Ne tahtovat minut, hän sanoi hiljaa.

-Mitä? Kuka? Minne? me kysyimme melkein yhteen ääneen.

-Ne tahtovat minut Noraksi. Teatteriseurue. Näytelmäkiertueelle.

-Mitä? me kolme aikuista lausuimme taas kuin mikäkin kreikkalaisen murhenäytelmän kuoro.

-Minä olin paras ehdokas ja he haluavat minut Noraksi Nukkekodin talvikiertueelle.

Hiljaisuus oli niin käsinkosketeltavaa, että sylissäni istuva Stuart kääntyi katsomaan minua — hänkin tajusi, että jokin oli nyt hullusti. Sitten Duncan rykäisi.

-Ja mitä sinä ajattelit tehdä?

Nyt rouva Wallace ja minä tuijotimme Duncania. ‘Mitä sinä ajattelit tehdä’! Aivan kuin asia olisi ollut Ruthin päätettävissä.

-Tietysti minä menen. Ruth nosti päänsä pystyyn. -Ohjaaja pyytää minua tapaamiseen hotellille ylihuomenna.

-Saanko minä lukea sen? Duncan ojensi kätensä ja hänen äänensä oli edelleen käsittämättömän rauhallinen, kuin kyse olisi ollut Ruthin kotiaineen tarkastuksesta. Hänen tyyneytensä tuntui tekevän vaikutuksen Ruthiin, joka ojensi kirjeen.

Rouva Wallace sekoitti teetään ja katseli ulos ikkunasta, minä vein Stuartin leikkimään palikoillaan olohuoneeseen. En kestänyt istua keittiössä katsomassa Ruthin toiveikasta ilmettä. Palasin keittiön kynnykselle vasta, kun kuulin Duncanin taittavan kirjeen kokoon.

-Montako hakijaa siellä oli? hän kysyi, ja Ruth vastasi kuulleensa, että kymmenkunta. -Onnistuit siis loistavasti — olen ylpeä sinusta.

Nyt olin jo vähällä avata suuni, mutta Duncan tavoitti katseeni ja rypisti kulmiaan tuskin huomattavasti, joten olin hiljaa.

-Mutta tietysti sinä ymmärrät, Ruth, ettei tämä onnistu, Duncan jatkoi. -Ensinnäkin he heittävät sinut ulos heti kun kuulevat, että olet valehdellut ikäsi. Toiseksi koulunkäyntisi keskeytyisi koko talvisydämeksi. Ja kolmanneksi me emme Bettyn kanssa missään tapauksessa anna sinun lähteä kiertämään maata ventovieraiden ihmisten joukossa.

-Niin mutta... Ruth vastusti yllättävän vaisusti. -Jos minä selitän heille...

-Ja kuvittelet, että ohjaaja hakee uskottavuutta näytelmällä, jossa Noran esittäjä on neljäntoista? Se heidän edellyttämänsä seitsemäntoistakin on aika paljon alakanttiin.

-Kyllä minä tiedän, Ruth mumisi ja tuijotti teekuppiinsa. -Mutta...

Tässä vaiheessa rouva Wallace nousi rivakasti pystyyn ja alkoi korjata pöytää. Edelleenkään hän ei sanonut mitään — enkä minä.

-Mitä niin? Duncan kysyi.

Ruth nosti päänsä, ja äkkiä hänen kasvonsa loistivat.

-Ajattele, he olisivat halunneet minut! Minä olin parempi kuin yksikään toinen!”

Syyskuun 9. päivänä
“Duncan lähti äsken kaupunginhotellille, jonne näytelmäryhmä odottaa Ruthia. Itse asiassa tyttö olisi saanut selvittää omat sotkunsa — seurue mahtaa olla vähemmän ilahtunut kuullessaan, että joutuu aloittamaan Noran etsimisen alusta — mutta olen silti kiitollinen että Duncan meni. Ties mitä Ruth olisi saanut päähänsä.

Olen vieläkin melkein mykistynyt siitä, miten Duncan osasi käsitellä tyttöä. Räjähdystä ei ole tullut vieläkään, vaan Ruthille näyttää aivan oikeasti riittävän se, että hän oli parempi kuin muut, aikuiset hakijat. Myönnettäköön, että myös minä olen rehellisesti ylpeä tytöstämme — vaikka toivoisinkin, että hänelle kelpaisivat vielä vähemmän traagiset roolit.

-Sehän oli aivan yksinkertaista, Duncan sanoi, kun ihmettelin, miten taitavasti hän oli hoitanut Ruthin tilanteen. -Tyttö koettelee rajojaan, ja hänen tiukka vastustamisensa synnyttäisi ilmikapinan. Mutta ei hän ole tyhmä. Kun häntä kohtelee rauhallisesti ja tuo tosiasiat esiin, ei hän voi muuta kuin myöntyä.

Toivon hartaasti, että Duncan jaksaa olla yhtä viisas ja pitkämielinen sittenkin, kun Stuart aikanaan ilmoittaa haluavansa karata merille.”

Syyskuun 12. päivänä
“Tänään sain vihdoin aikaiseksi lähteä kierrokselle naisyhdistyksen listan kanssa. Yhdistys järjestää pyhäinpäivänä suuren elonkorjuujuhlan myyjäisineen ja illallisineen, ja tuotto osoitetaan sairaalalle — vuodenvaihteessa palkattu toinen lääkäri on jättänyt toimensa, kun oli joutunut odottamaan palkkaansa pari kuukautta, eikä johtokunnan rahatilanne näytä yhtään paremmalta vieläkään.

Aloitin helpoimmasta päästä. Merkitsin listaan, että lahjoitan arpavoitoiksi muutamia runokirjojani sekä kirjoitan juhlan ohjelmaa varten runon tai kertomuksen, ja Ruth lupautui innokkaana sen esittäjäksi. Lisäksi merkitsin ylös, että lahjoittaisin korillisen omenia piirakoita varten.

Seuraavaksi menin Alicen luo, ja listan sivu melkein täyttyi hänen luetellessaan, mitä kaikkea Gordonin talon suuresta puutarhasta riittäisi illallispöytään. Lopuksi jouduin jo toppuuttelemaan, koska muidenkin piti saada auttaa!

Stevensonin neitien luona viivyin vielä pitempään kuin Alicen luona, sillä lahjoitusten lisäksi minun piti ihailla heidän käsitöitään ja käynnissä olevaa säilyketehtailuaan.

Niinpä en tänään ehtinytkään enää alas katua, kuten olin kuvitellut. Teeaika lähestyi ja aioin tulla kadun yli suoraan kotiin, mutta teinkin toisin. Jokin ajatus veti minut kadun yli, mutta vinoittain, suoraan Smithien etuovelle.

En ole koskaan kolkuttanut siihen oveen. Ainoa kerta, jolloin olen edes pyrkinyt Smitheille, oli toissakesänä, ja silloin koputin takaovelle. En edes tiennyt, olisiko konstaapeli kotona. Mutta minulla oli mitä laillisin syy kolkuttaa, pitkä naisyhdistyksen paperille painettu lista, ja kuka tahansa oli saattanut nähdä, että olin käynyt myös naapuritaloissa. Silti huomasin polvieni vapisevan, kun nostin kolkutinta.

Kukaan ei tullut avaamaan niin pitkään aikaan, että ajattelin jo Maryn olevan poissa kotoa ja aioin itsekin kääntyä. Sitten oven valoverho liikahti, lukko rapsahti ja ovi raottui.

Vaikka olin varautunut kohtaamaan vaikka itsensä Andrew Smithin silmästä silmään, tämä ei ollut tullut mieleenikään. Mary Smith kurkisti tuskin tuuman levyisestä ovenraosta, mutta näin, että hänen toinen kätensä oli kantoliinassa.

-Oletko loukannut itsesi? huudahdin ja tajusin liian myöhään, että Maryn tarkoitus oli piilotella kättään.

-Kaaduin, hän sanoi niin lyhyesti ja tylysti kuin vain Mary Smith voi — nähtyämme toisemme viimeksi viikkoja sitten. -Mitä sinä tahdot?

Esitin asiani. Mary raotti ovea sen verran enemmän, että kykeni silmäilemään listan läpi, sitten hän tokaisi lahjoittavansa kapan perunoita ja läimäytti oven kiinni niin äkkinäisesti, että paperi jäi melkein väliin.

En tiedä, kauanko seisoin hölmistyneenä rappusilla, ennen kuin tajusin laskeutua kadulle ja lähteä kotiin. Koko illan olen ollut hämilläni. Koetan ajatella, että Mary on vain kaatunut ja että hänen kiukkunsa johtui käden särystä — mutta pelkään, että taustalla on jotakin ikävämpää.”

2 kommenttia:

  1. Kun ilmoitit, että jatkat Bettyn tarinaa, niin minä luin kaikki entiset osat melkein yhtä soittoa. Nyt kun tarinaa tulee yksi luku päivässä, olen ihan vaikeuksissa, kun haluaisi että saisi lukea enemmän. Mutta ihan hyvä näin. Kyllä sinulla on taito punoa tarinaa; koska tälläinen, liki kahdeksankymppinen mumma on ihan syvällä mukana. Kyllä sinun vielä täytyy yrittää kirjan kirjoittamista, käsitän kyllä, ettei tämä tarina varmaankaan ylitä julkaisukynnystä, kun se on niin selvästi niitten vanhojen tyttökirjojen kaltainen, mutta tarinankertoja sinä olet.Terv. Marjatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mukava kuulla, sillä itsestäni tämä alku tuntuu kauhean hitaalta, kun loppupäässä tapahtumia tulee aika vauhdilla... En tiedä onko minusta muuta kirjoittamaan, sillä jotenkin nykyajasta en osaa, mutta katsotaan!

      Poista