lauantai 12. huhtikuuta 2014

45. luku: Tutkintopäivänä

 
Ruthin tutkintopäivä oli tihkusateinen ja kolea. Se ei kuitenkaan millään tavoin tuntunut koululaisia haittaavan. Alempiluokkalaiset riemuitsivat alkavasta kesälomasta, ylimmän luokan oppilaat siitä, että koko tulevaisuus oli heille auki.

Varsin poikkeuksellisesti Duncan sulki kaupan jo puolelta päivin. Koululta palattuaan he lähtisivät Glen Longiin, jossa juhlittaisiin Maryn koulun loppumista — Betty oli vihjaissut äidilleen siitä, että hänen pikkusisarensa saattaisi arvostaa omia kestejä. Jopa Jennie oli saanut järjestettyä työvuoronsa niin, että saattoi osallistua päivän juhlallisuuksiin.

Rouva Wallace niisti nenänsä, ennen kuin asetti päähänsä uusinta muotia olevan hattunsa. Toisin kuin moni saattoi luulla, hän pukeutui aina hyvin tyylikkäästi silloin, kun astui keittiön ulkopuolelle.

-Varjelkoon, minä muistan kuin eilisen päivän, kun te toitte sen lapsen tänne, hän huokasi ja suoristi rusetin Stuartin kaulassa. -Ja nyt hän jo lopettaa koulun!

Jos olisi kyennyt, Betty olisi ottanut tanssiaskelia heidän lähtiessään matkaan. Ruth oli saanut käydä koulunsa loppuun, hän saisi tänään todistuksensa, hänellä oli koko elämä edessään!

Koululaiset olivat kokoontuneet salissa jo aiemmin aamulla, ja he istuivat ensimmäisillä penkkiriveillä yrittäen olla kurkkimatta taakseen ja kuiskailematta, kun omaisia ja ystäviä alkoi saapua. Betty totesi nykyisen olotilansa varsin hyödylliseksi, sillä heille vapautettiin nopeasti istumapaikat melkein salin etuosasta. Hän vilkaisi ympärilleen, mutta ei nähnyt Smithin perheestä muita kuin lapset, jotka istuivat kumpikin oman luokkansa kanssa.

Tutkinto oli sellainen, kuin se oli ollut joka vuosi, samanlainen jota Rob parhaillaan piti Glen Longin kansakoulussa ja jollaisessa Betty oli ollut mukana vuosikymmentä aiemmin oppilaana ja vain muutama vuosi aiemmin opettajana. Mutta tällä kertaa Bettystä tuntui, että muidenkin täytyi ymmärtää, miten tärkeä päivä tämä oli. Nousihan vuorollaan kysymyksiin vastaamaan heidän Ruthinsa, joka oli niin ihmeellisesti saanut uuden mahdollisuuden — useammankin aina Claymuirista alkaen.

Ruthin vastauksia hän ei jännittänyt, tyttö osasi kaikki aineet kuin vettä valaen. Myötätuntoisesti Betty puristi vieressään istuvan Fiona Cameronin kättä, kun Bobby takelteli sekä historiassa että matematiikassa.

-Hän osasi Ruusujen sodan kotona! Fiona mumisi. -Hän vain jännittää!

Betty pidätti hymynsä, sitten hän rypisti kulmiaan. Outo, epämiellyttävä olotila sai hänet vaihtamaan levottomasti asentoa.

-Voitko sinä huonosti? kuiskasi Duncan.

-Tämä menee ohi, Betty kuiskasi takaisin.

Jennie, joka istui Duncanin toisella puolella, kumartui vähän eteenpäin ja loi sisareensa kysyvän katseen. Betty puisti päätään. Onneksi rouva Wallace Jennien vieressä ei huomannut mitään, hän huvitti Stuartia rintaneulallaan saadakseen pojan istumaan hiljaa.

Ikävä tunne meni ohi, ja Betty keskittyi taas tapahtumiin juhlasalin lavalla. Tutkinto-osuus päättyi ja rehtori alkoi jakaa todistuksia. Ruth julistettiin luokkansa parhaaksi ja hän sai pienen stipendin. Kättentaputukset tuntuivat vavisuttavan koko koulua, sillä kukaan ei ollut tietämätön siitä polusta, jonka Ruth Weilson oli tähän hetkeen kulkenut.

Kun tilaisuus päättyi ja ihmiset nousivat ylös hakeakseen omat koululaisensa, Betty vetäytyi Stuartin kanssa ikkunan luo odottamaan. Hän ei tuntenut mitään halua tungeksia ihmisjoukoissa, varsinkin, kun kummallinen olotila oli palannut. Ruthia kuitenkin vedettiin sinne ja tänne, tuntui kuin koko kaupunki olisi halunnut tervehtiä juuri häntä, eikä kotiinlähdöstä tuntunut tulevan mitään.

Onneksi Jennie lopulta tunkeutui ihmisjoukon läpi Bettyn luo. Hänen tarvitsi vilkaista tämän kasvoja vain kerran.

-Herranen aika, Betty! Mikset sanonut mitään? Tule, nyt mennään. Hän nosti Stuartin käsivarrelleen ja tarjosi toisen kätensä Bettylle.

-Minä ajattelin, että se menee ohi, Betty mumisi.

Jennie, joka oli luonteeltaan ennemmin syrjäänvetäytyvä ja ujo, ei koskaan arkaillut silloin, kun kyse oli sairaanhoitajan velvollisuuksista. Ennen kuin Betty edes oikein tajusi, sisar oli järjestänyt hänet Cameronien vaunuihin ja tiedottanut asiasta Duncanille, ennen kuin kiiruhti rantatietä edellä kotiin.

-Soita Roselle, heidän pitää hakea Ruth ja Stuart, Betty huokasi helpottuneena päästessään sohvalle pitkälleen. Oli ollut tarkoitus, että tänään Maryn juhlien jälkeen lapset olisivat jääneet Glen Longiin siihen asti, kunnes heidät olisi voitu noutaa kotiin katsomaan uutta vauvaa. -Ja soita sisar Ruskinille…

-Minä soitin jo, Isabel tulee heti kun pääsee, Jennie ilmoitti ja täytti vesikattilaa. -Olet sinäkin sankari. Miksi et sanonut...

-Ei minulla ollut mitään tuntemuksia ennen kuin juhlassa, Betty mumisi.

Samassa Ruth juoksi sisään ovesta kintereillään Duncan ja puuskuttava rouva Wallace, joka ei ollut tottunut kiiruhtamaan sillä tavoin.

-Ei ole mitään hätää, Betty vakuutteli. -Lapset pitää nyt vain saada pois talosta.

Tuntia myöhemmin Rose ja Charlie ilmestyivät ovelle.

-Vieläkö sinä olet jalkeilla, Rose sanoi nuhdellen. -Tule, Stuart! Pääset meidän kanssamme isoäidin ja isoisän luo!

Stuart, joka yleensä nautti vierailuista, vetäytyi synkkänä ja vaiteliaana äitinsä helmoihin.

-Ei tässä ole vielä hätää, Betty koetti hymyillä sisarelleen. -Stuart, kultaseni, menehän nyt. Ruthkin lähtee. Pääsette Glen Longiin ja isä tulee hakemaan teitä jonkun päivän päästä ja silloin äidillä on sinulle yllätys.

-Ei! Stuart tarttui Bettyn hameenhelmaan ja mulkoili tätiään hyvin epäluuloisesti.

-Ajattelepa, pääset leikkimään Eileen-serkun kanssa! Rob-eno hakee sinut Kuusikukkulalle ja näet kaksoset, ja Roz ja Al odottavat siellä! Rose ojensi käsiään.

-Ei! Stuart tarrasi Bettyn jalkaan.

-Stuart. Betty irvisti vähän kumartuessaan, mutta koetti pitää äänensä tyynenä. -Sinulle tulee kauhean hauskaa, ja aivan pian isä hakee sinut ja Ruthin takaisin!

-Ei!

-Stuart, sinä saat ohjastaa hevosta, Charlie lupasi auliisti ja yritti tarttua lapseen. -Sinä senkin..!

-Stuart! Betty nuhteli nähdessään hampaanjäljet lankonsa kädessä. -Miten sinä käyttäydyt!

Stuartin sanavarasto tuntui supistuneen tasan yhteen sanaan: ”ei!”

-Nyt riittää. Duncan sieppasi pojan syliinsä ja läimäytti tätä, ennen kuin lapsi tajusi vaaran uhkaavan niin luotettavalta taholta. -Pyydä anteeksi Charlie-sedältä, ja sitten teet niin kuin äitisi käskee.

Stuart aloitti huudon, joka tärisytti koko taloa. Duncan ojensi hänet parkuvana ja potkivana Charlielle, jolla oli täysi työ pidellä rimpuilevaa poikaa niin kauan, että sai tämän vaunuihin Ruthin viereen. Betty putosi istumaan eteisen jakkaralle irvistäen sekä ruumiillisesta kivusta että siitä tuskasta, jota jokainen äiti tuntee kuullessaan lapsensa huutavan häntä ja voimatta ottaa tätä luokseen.

-Yläkerrassa on kaikki valmiina, sanoi Jennie laskeutuessaan portaita. -Tule, minä autan sinut sinne. Isabel ehtii tänne varmasti hetkenä minä hyvänsä.

Neljännestuntia myöhemmin eteisestä kuuluva rysähdys kertoi, että sisar Ruskin oli saapunut. Betty ei saanut selvää siitä, mitä Duncan ja rouva Wallace sanoivat, mutta kuuli kätilön reippaan äänen:

-Eiköhän tässä aamuksi ole valmista!

Myöhemmin Isabel Ruskinilla oli tapana sanoa, että se oli hänen uransa pahin vähättely.

6 kommenttia:

  1. Tämä neljäs Betty on kyllä kirjasarjan tähänastisista osista ehdottomasti paras - aivan huikeita cliffhangereita! (Ja kyllä, odotan toiveikkaasti viidettä osaa, koska jotenkin aavistelen, ettet pysty jättämään Bettyn tarinaa tähän.)
    -Hiiruska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos *punastuu*. Olin ensin itse samaa mieltä, että tämä on paras - sitten tuntuu, että tämä on ihan surkea...
      Muutama kohtaus viidettä osaa varten pyörii mielessä, mutta katsotaan, syntyykö siitä mitään. :)

      Poista
  2. Voi Kaisa, onpa ihanaa, kun tunnustat! Siis sen, että viides osa väijyy jo mielessä. ;)

    Samaa mieltä olen kuin Hiiruska, että monen monta kertaa on tässä osassa luku loppunut sellaiseen kohtaan, ettei millään malttaisi jäädä odottamaan huomista! Tämä luku on yksi niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama kohtaus, Leena kulta! Ei niistä ihan vielä sotaromaania kirjoiteta... :) Ja sitäpaitsi kolmannen ja neljännen osan välillä kului viisi vuotta, niin että mitään en edelleenkään lupaa! ;)

      Poista
  3. Voi voi voi voi voi!!! Kuinka tätä jännitystä nyt taas voi kestää!! Ja olipa mukavaa, että Stuart alkaa olla aito uhmaikäinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bettystä se ei taida olla yhtään mukavaa... :)

      Poista