lauantai 19. huhtikuuta 2014

52. luku: Pidätyksen jälkeen

 
Victoria jäi Koivurantaan yöksi. Hänelle nostettiin patja Ruthin huoneen lattialle, sillä Betty arveli isomman tytön seuran olevan nyt paras lohdutus.

-Tule herättämään minut tai Jennie heti, jos tulee jotakin ongelmia, Betty vannotti Ruthia, kun Victoria oli mennyt iltapesulle. -Jos hän näkee pahoja unia tai ei nuku ollenkaan.

-Kyllä minä selviän, vakuutti Ruth, joka näytti yhtäkkiä hyvin aikuiselta, aivan kuin päivän hauskuudet yhdistettynä äkilliseen vakavaan vastuuseen olisivat kasvattaneet häntä. Sitten tyttö kysyi arasti: -Mitä Victorialle tapahtuu?

-Katsotaan nyt, Betty mutisi väistellen. Hän arveli, että Mary Smith vapautettaisiin aamulla, mutta ei voinut puhua asiasta Ruthille, joka ei tiennyt kaikkea sitä, mitä Smitheillä oli sattunut.

Aamulla Duncanin oli lähdettävä ottamaan muutamia valokuvia, joten Ruth avasi kaupan. Betty puolestaan soitti koululle ja sanoi, etteivät Victoria ja Hamilton olisi tänään paikalla. Tieto konstaapeli Smithin murhasta oli kiirinyt jo halki kaupungin, ja kanslisti tuntui olevan tukehtua uteliaisuuteensa, mutta Betty lopetti puhelun nopeasti.

Sen sijaan hän päätti, että ei antaisi Victorian istua sinä aamuna toimettomana, ei sittenkään, vaikka Stuart kiskoi tätä hameenhelmasta leikkimään hänen ja Ystävän kanssa.

-Victorialla on nyt muuta tekemistä, Betty sanoi ja irrotti pojan sormet. -Tulehan.

Victoria näytti hämmästyneeltä, mutta hän oli tottunut tottelemaan ja nousi. Betty istutti hänet Ruthin huoneessa pienen kirjoituspöydän ääreen, otti hyllystä Ruthin vanhat koulukirjat ja veti itselleen jakkaran.

-Olet varmaan jonkin aikaa poissa koulusta, mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi jäädä luokastasi jälkeen, hän sanoi. -Aloitetaan laskennosta ja siirrytään sitten maantieteeseen.

He ehtivät opiskella yhdessä koko aamupäivän. Keittiöstä kuului kodikkaita ääniä rouva Wallacen tehdessä taloustöitä ja rupatellessa Stuartille ja korissa puulaatikon päällä viihtyvälle Archielle. Rouva Wallace ei ollut osoittanut minkäänlaista hämmästystä eikä esittänyt ainoatakaan kysymystä tultuaan työhön ja löydettyään Victorian heiltä, joten hän todennäköisesti oli kuullut jo kaikki ne hurjat juorut, joita kaupungilla liikkui.

Victoria oli hyvä oppilas ja keskittyi opiskeluun. Betty huomasi hänen jäykän olemuksensa sulavan ja ahdistuneen ilmeensä laukeavan sitä enemmän, mitä kauemmin he kävivät läpi murtolukuja ja Etelä-Amerikan valtioita. Siunattu työ osoitti taas voimansa.

Mutta kun sitten ulko-ovi kävi ja keittiöstä kuului Mary Smithin ääni, Victoria singahti pystyyn kuin jousella ammuttuna.

-Äiti! hän kuiskasi ja juoksi ovelle.

Mary Smith oli surkea näky. Hänen kasvonsa olivat mustelmilla ja haavoilla, joita poliisiasemalla oli paikkailtu ehkä hyvällä tarkoituksella mutta taitamattomasti. Bettyä harmitti se, että Jennie oli työssä, tämä olisi ehkä osannut tehdä asian eteen jotakin. Maryn puku oli nuhjuinen ja rypyssä sellissä vietetyn yön jälkeen, hiukset hapsottivat ja ilme oli kuin kiveen veistetty. Mutta hän levitti käsivartensa, ja Victoria juoksi nyyhkyttäen äitinsä syliin.

-Kaikki järjestyy, rakkaani, Mary mutisi. -Kaikki järjestyy…

Rouva Wallace otti vähin äänin puhtaan kupin kaapista ja kaatoi siihen kuumaa teetä. Uskoen lujasti teen kaiken hoitavaan vaikutukseen hän oli selvästikin pitänyt kattilaa liedellä koko aamun tätä hetkeä varten.

Mary Smith istuutui pöydän ääreen ja piti yhä Victoriaa lähellään. Hän tuijotti hetken teekuppia kuin ei olisi ymmärtänyt, mistä se oli siihen tupsahtanut, sitten hän katsoi Bettyyn.

-Minä yritin kaikkeni, hän kuiskasi. -Minä tunnustin! Minä vakuutin, että olin tehnyt sen! Mutta he eivät uskoneet. He saivat selville… He veivät Hamiltonin… Vaikka minä yritin kaikkeni!

Betty meni hänen taakseen ja alkoi lempeästi hieroa hänen hartioitaan. Hän saattoi vain aavistaa, miltä Mary Smithistä tuntui. Entä jos Stuart tai Archie olisi tehnyt jotakin tällaista, eikä hän pystyisi pelastamaan heitä, vaikka kuinka yrittäisi?

Smithien talossa tehtiin yhä tutkimuksia, joten Mary ja Victoria eivät voineet mennä kotiin. Päättäväisesti Betty määräsi Victorian takaisin lukujensa ääreen, antoi tälle tehtäviä ja istui sitten koko pitkän iltapäivän Maryn seurana olohuoneessa. Hiljaisella äänellä Mary kokosi pala palalta sen kuvan, joka oli lopulta särkynyt edellisenä päivänä poliisiaseen luotiin.

-Minä olin ajatellut sitä itse, hän kuiskasi. -Tiesin, missä Andrew piti sen laatikon avainta, jossa ase oli. Joskus olin huolettomasti pyytänyt häntä näyttämään, miten sillä ammuttiin, koska… Betty, minä olisin voinut tehdä sen! Minun olisi pitänyt tehdä se!

-Hyvänen aika, Mary, Betty mutisi.

-Onko sitten parempi, että Hamilton… Mary Smith hieroi silmiään, sitten hän aivan kuin havahtui. -Sinun isäsihän on tuomari. Voiko hän…

-Minä en tiedä, Betty sopersi. Hän tajusi äkkiä olevansa häpeällisen tietämätön isänsä työn sisällöstä ja sen antamista mahdollisuuksista.

Illalla konstaapeli Lowry tuli sanomaan, että Smithien talo oli nyt tutkittu ja sinne sai mennä. Hänen ilmeensä oli niin anteeksipyytävä, että Bettyn tuli häntä suorastaan sääli.

-Te voitte jäädä vielä tänne, jos haluatte, Betty sanoi, kun Mary nousi.

Tämä puisti päätään.

-Ei, miksi jäisimme? Onhan meidän joskus palattava kotiin. Ja ainakaan meidän ei tarvitse enää pelätä. Kiitos kaikesta.

Sen illan Bettyä paleli samalla tavoin kuin häntä oli palellut keväällä, kun he luulivat Ruthin hukkuneen Titanicin mukana. Hän tuuditteli Archieta, jolla oli vatsavaivoja, mutta ei lämmennyt edes kävellessään edestakaisin takan edustalla.

-Sinä sanoit, että ellet sinä olisi mennyt Smitheille… että he olisivat järjestäneet asian, hän kuiskasi, kun Duncan tuli kotiin ja otti Archien syliinsä vaatien häntä jo lepäämään. -Ehkä ketään ei olisi pidätetty, konstaapeli olisi vain… kadonnut.

-Kuuntele nyt itseäsi, hyvä ihminen, Duncan sanoi vihaisesti. -Sitäkö sinä olisit halunnut? Että konstaapeli olisi yöllä vieritetty järveen tai haudattu puutarhaan?

Betty alkoi vapista entistä enemmän.

-Kas niin, nyt te juotte tämän, sanoi rouva Wallace, joka ilmestyi keittiöstä viskilasin kanssa. -Juokaa pois vain, se tekee hyvää.

Betty inhosi viskiä, mutta tajusi sen tulevan nyt tarpeeseen ja joi kuuliaisesti. Vieläkään hän ei lämmennyt täysin, mutta rauhoittui vähän.

-Kun Mary lähti täältä, hän sanoi… hän sanoi… ettei heidän tarvitse ainakaan enää pelätä kotonaan. Betty nieleskeli kyyneleitä. -Se tuntuu kaikkein pahimmalta… että jos vain Hamilton saisi lievän tuomion, niin… tämä oli hyvä asia. Kukaan ei sure konstaapelia, kukaan ei kaipaa häntä, meillä on huoli vain siitä, miten Hamiltonin käy!

-Hänen työtoverinsa kaipaavat, Duncan huomautti ja hyppyytti Archieta, joka unohti vatsansa ja hihkui ilosta. -Hän oli kuulemma poliisina oikein ammattitaitoinen. Se, että hän oli kotioloissa aivan jotakin muuta, tuntui olevan ainakin Lowrylle uutinen ja suuri järkytys.

Betty huokasi ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän oli kuullut sanottavan, että kuollessaan saattoi nähdä välähdyksiä elämästään. Nyt konstaapeli Smith oli kuollut, ja Betty näki silmissään kuin elävän kuvan, joka alkoi hänen ensikohtaamisestaan Mary Smithin kanssa — naisen, jota koko kaupunki pelkäsi tämän ilkeyden ja terävän kielen vuoksi — ja eteni vähitellen aina tähän iltapäivään, jolloin Mary nousi tästä samaisesta tuolista ja sanoi voivansa nyt mennä kotiin pelkäämättä.

-Jonkun olisi pitänyt tehdä jotakin, hän mutisi. -Meidän edes! Mutta minä pelkäsin, että jos menen puhumaan poliisiasemalla, siitä tulee Marylle lisää harmia.

Duncan huokasi.

-On niin helppo sulkea silmänsä. On paljon vaikeampaa puuttua asioihin, jotka eivät… no, jotka eivät itselle kuulu.

-Jos Hamilton… jos hänet tuomitaan ankarimpaan rangaistukseen… se on minun syyni, Betty nyyhkytti. -Mary luovutti vertaan jotta minä säilyisin hengissä, mutta minä en laittanut tikkua ristiin, kun… Voi Duncan, minusta tulee murhaaja, jos…

-Ei, niin sinä et saa ajatella, Duncan sanoi lujasti. -Sinä et laittanut asetta hänen käteensä. Meidän olisi pitänyt yrittää auttaa heitä, mutta ampuminen oli Hamiltonin oma ratkaisu. Hän olisi voinut tehdä sen joka tapauksessa. Haluaisitko soittaa isällesi? Hän osaisi ehkä sanoa jotakin lainopillisesta puolesta, hän kuitenkin on varmaan käräjillä tuomarina.

Betty nyökkäsi ja nousi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti